Vuoden 2018 tähtihetket

Vuoden luultavasti viimeisessä postauksessa voisin käydä vähän läpi vuoden 2018 tähtihetkiä. Yritän listailla näitä aikajärjestyksessä, mikäli vain on mahdollista ja osa tähtihetkistä liittyy häihin, osa meidän parisuhteeseen yleisesti.

Se tunne, kun vuosi vaihtui 2018:aan ja tajusi, että hitsi, ensi vuosi on meidän häävuosi! Iik sitä onnea ja jännitystä! Isoja asioita ollaan saatu lyötyä lukkoon ja kaikkea jännää on tehty kuluvan vuoden aikana. Tammikuussa pidettiin myös ensimmäinen häätiimin palaveri, mikä oli tosi jännittävää.

Ostettiin mulle 24-vuotissynttärilahjaks maailman söpöin omakotitalo Espoosta. Elämä on ollut mitä parhainta lisätilan ja upeiden puitteiden ansiosta viimeiset 10 kuukautta.


Kyl te tiiätte miks tää on täällä. ♥

Ja siihen osa 2. Tämä päivä oli kertakaikkisesti ihan huippu ja tiivisti sen, minkä takia kannattaa hääblogata: ryhmähenki, uuden kokeilu ja kanssamorsiamien tuki on ihan korvaamatonta. Vaikka meininki on netin välitykselläkin lämmin, on meno jotain vielä paljon parempaa, kun oikeesti tapaa nää kollegat livenä, ihan mahtavaa! :)


Käytiin juhlistamassa äitienpäivää mun perheen ja Visan kanssa meidän hääpaikalla, Villa Åkerblomilla. Juhlapalvelu Merirosvot oli loihtunut upean äitienpäivälounaan, niin saimme samalla maistella hääcateringimme tarjontaa. Päivä oli kerrassaan upea ja oli mukava päästä näyttämään hääpaikka perheelle. Plus ruoka oli ihan mahtavaa!

Sadannen postauksen julkaiseminen oli aika hullua! Järjetöntä, että oikeasti kesällä juhlittiin sadatta postausta. Se on iso määrä se.

Olin jo ehtinyt luovuttaa upeiden peiliplaseerauksien suhteen, kunnes vahingossa löysin Juhlahumuan, joka vuokraa nimenomaisia haluamiani peilipalasia. En ehkä kestä sitä onnen määrää, kun kuitenkin sain juuri mitä halusin!

Löysin keväällä jo Korus Designin valikoimista itselleni täydellisen sormuksen ja loppukesästä sitten pistettiin sormus tilaukseen. Olen supertyytyväinen vihki-kihla -yhdistelmääni, ne on niin kauniita!

Itse With Love -häämessut olivat mielestäni vähän huti, mutta reissu muuten oli ehdoton hitti! Onhan se nyt parasta päästä tyttöjen kanssa vähän tuulettumaan, höpisemään häistä ja pitämään kivaa?!

Tilattiin Personally Sweetiltä ihan omanlaiset hääkutsut, jotka osoittautuivat hitiksi sekä meidän että vieraidemme mielestä. Olemme edelleen supertyytyväisiä kutsuihimme, eikä yhtään harmita, että budjetin piti venyä näiden kaunokaisien takia.


Siinä tiivistettynä vuosi 2018. Ensi vuonna palataan asiaan ja tehdään uusia upeita muistoja!
Lämmintä joulua kaikille blogin lukijoille! ❤️ Käsittämätöntä, että ensi vuosi on jo meidän häävuosi!!! Nähdään ensi vuonna 💗

Kommentit