Häähankinta: hääpuku, iik!

Niin kauhuissani kun mä viime viikolla olinkin hääpuvun sovittamisesta ja hankkimisesta, ni arvatkaa mitä? Siellä se nyt eteisen kaapissa komeilee!! ♥

Lauantaiaamuna suunnattiin kaasojen kanssa Espoon Zazabellaan, jossa oli tosiaan kaikki vähintään -60 % alennuksilla. Tarkoituksena oli kattella mulle vähän häämekkoa, mikä sopis, mikä ei, onko koko homma ees kivaa, mutta kotiin lähdettiinkin tili kevyempänä ja pukupussi olalla.

Mun häämekkoa ei näissä kuvissa näy!:)

Myyjä, joka sattu mulle oli superihana! Hän oli tosi tsemppaava ja mukava nainen, jutteli kivoja ja osas tarjota aika hyvin just oikeanlaisia mekkoja sovitettavaks. Kattelin iteki mekkorekkejä läpi, mut tuntu, et olin ihan hukassa siellä tyllien keskellä, etten oikeen mitään osannu edes vetää esiin. Yhden mekon löysin ja otin, mutta sainkin sitten kuulla, että tää myyjä oli sen jo mulle valinnut (tai oli näyttänyt mulle kahta mekkoa, joista olin valinnut tämän kyseisen). Valittiin lopulta joku 4-5 häämekkoa, joita sitten lähdettiin kokeilemaan.

Oli ihan sairaan outoa laittaa hääpuku päälle! Toistelin koko ajan sille myyjälle, kuinka outoa ja randomia koko tilanne oli, mutta hän tsemppasi mua tosi hyvin. Laitettiin mekko päälle (ja jee se mahtukin jopa!!) ja lähdettiin näyttämään kaasoille. Sydän hakkas varmaan tuhatta ja sataa, kun näin kaasojen ihastuneet ilmeet ja tiesin, että kohta pitäis kattoa itteään peilistä hääpuvussa. Ensin en oikeesti ees uskaltanu vilkasta peiliin, kun yksinkertasesti pelotti ihan sikana. Kun sitten rohkaistuin kaasojen ja myyjän kannustamina olin aika äimistynyt. Woooow, minä siellä peilissä näytin uskomattoman kauniilta! Pystyin näkemään Visan alttarilla odottamassa jo, vaikka sinne se 13 kuukautta vielä onkin matkaa. Rakastuin mekkoon heti enkä olisi halunnut ottaa sitä oikeastaan edes pois päältä, mutta koska se oli vasta ensimmäinen, suostuin riisumaan mekon, jotta saataisiin seuraavaa kehiin.

Ekan mekon jälkeen kaikki mekot oli kyllä kauniita, mutta jotenkin niitä aina tuli vertailtua ensimmäiseen. Kuinka ensimmäinen oli kivempi ja parempi ja teki sitä ja tätä kivemmin ja materiaali ja yksityiskohdat olivat kauniimmat jne. Aloin vakavasti kallistua ensimmäisen puolelle vielä lisää.

Kaasoni Iida otti minusta kuvia mekoissa ja laittoi WhatsAppilla äidilleni, joka tosiaan oli Keski-Suomessa ja töissä, kuten viime viikolla kerroinkin. Pyysin Iidaa ottamaan äidille kuvia ja lähettämään niitä, mutta kun myöhemmin näin kiellot ja muistin muiden kertomana, ettei paikassa saisi kuvata, niin jätin sen huomioimatta, koska myyjä niin ihanana ei ollut asiaan kiinnittänyt huomiota. Kiitos hänelle ymmärryksestä, että oli tärkeää saada äidille kuvia sekä itselle tietysti kuva itsestä siinä the dressissä. ♥ (Samaan aikaan sovittamassa ollut toinen morsian ei kaasojeni mukaan ollut saanut ottaa kuvia, harmi hänelle, varmaan ärsytti nähdä, että minusta sai ottaa kuvia. Johdonmukaisuutta tähän olisi kiva, vaikka itse tyytyväinen olinkin.)

Olin etukäteen odottanut, että itkisin, koska olen muutenkin tälläinen vesiputous. Yllätyksekseni en itkenyt eikä edes itkettänyt. Veikkaan, että (kuten sanottua) tilanne oli niin absurdi, etteivät aivoni ehtineet tajuta, että "hitto vie, sillähän on unelmiensa mekko päällä!". Iida-kaaso kuitenkin kertoi jälkikäteen, kun istuimme autossa, että häntä oli hieman ruvennut itkettämään. ♥

Sovitettuamme esiin vedetyt mekot, päädyimme siihen, että vedin ensimmäisen mekon takaisin päälle ja totesin, että eiköhän me näin helpolla nyt päästy. Hypin mekko päälläni varmaan viimeiset 10-15 minuuttia haluamatta ottaa sitä pois. En tiedä, oliko minulla niinkään "morsianfiilistä" tai "se tuntui oikealta" tai mitään muutakaan erityistunnetta, muuten kuin että pidin kyseisestä mekosta eniten ja se tuntui ihan omalta. Jälkikäteen, kun yksin istuin kotona ja yritin töitä tehdä, ajatukset harhailivat mekkoon ja siihen, miten ihanalta oli tuntunut pitää sitä päällä. Taisin tehdä ihan oikean päätöksen. :)

Myöhemmin istuimme kaasojen kanssa autossa, kun äiti soitti minulle mekkoihin liittyen. Heillä oli töissä ollut mekkoraati Iidan lähettämistä kuvista ja olivat kaikki yksissä tuumin päätyneet, että ensimmäinen vaihtoehto oli minulle paras. Kun sitten kerroin, että olin kuin olinkin valinnut sen ensimmäisen hän oli erittäin tyytyväinen päätökseeni. :D Myös kun myöhemmin laitoin kavereilleni kuvia mekoista, olivat kaikki samaa mieltä, että ensimmäinen oli paras. Jee mun häämekko! :) (en siis tosiaan ole mitenkään suojelevainen mekkoa kohtaan, oon näyttäny kuvaa siitä about kaikille jotka hetken pysyy paikoillaan. Visan omasta pyynnöstä en Visalle sitä näytä ja en ihan blogiin asti julkisesti halua sitä esitellä, mutta kyllä kavereille ja tutuille olen näyttänyt.)

Kiitos Iidalle, Hekelle ja Zazabellan ihanaakin ihanammalle myyjälle, jotka tsemppasivat mua ehkä elämäni oudoimman tunnin aikana! :D Koen tehneeni mitä parhaimman ostoksen! ❤️