Vierailu hääpaikalla ja cateringin testausta

Mulla oli ihan mahtava äitienpäivä! Sain viettää aikaa äitini ja muun perheen sekä tietenkin Visan kanssa. Sää helli ja me käytiin hääpaikalla!!



Villa Åkerblomissa on joka kevät äitienpäivälounas, joka on esimerkiksi tarkoitettu juurikin hääpareille, jotka pääsevät lounaalla testailemaan vähän paikan cateringia Merirosvot Juhlapalvelua. Tämä oli ihan ehdoton, että tälle lounaalle on päästävä ja meidän pitikin mennä jo vuosi sitten äitienpäivänä tuonne, mutta meille tuli juuri samana viikonloppuna meidän koiranpentu Luna, joten piti jättää väliin. Tänä vuonna oli siis uusi yritys ja kutsuimme minun perheeni lounastamaan kanssamme, kun Visan vanhemmat lähtivät mökille säästä ja pitkästä viikonlopusta nauttimaan.




Ensinnäkin oli upea nähdä Villa Åkerblom kesäisessä asussaan, sillä tähän mennessä olemme paikassa käyneet kahdesti ja molemmilla kerroilla on tietenkin ollut syksy tai talvi ja säkkipimeää. :D Vaikka kesä onkin pidemmällä, kuin omissa keväthäissämme luultavasti tulee olemaan, niin sai edes vähän osviittaa, miltähän siellä toivottavasti tulee näyttämään (upealta!). Villa Åkerblomin piha on todella valtava, joten toivotaan, että hyvää säätä riittää ensi keväänäkin, jotta voisimme juhlia häitämme myös ulkosalla. :)

Ja se ruoka. Se oli ihan mielettömän hyvää! Ennen lounasta cateringin edustaja Tony kertoi lounaasta ja yrityksestä hieman ja sain ottaa muutamia kuvia ihanista ruoista (koska kyllähän te tiedätte millaista on olla bloggaajan kanssa liikenteessä...). Ruoka oli yksinkertaisesti upeaa ja se oli tehty todella laadukkaista raaka-aineista, joka maistui ruoassa. Ruoka maistu hyvältä ja näytti aivan upealta, värejä oli käytetty ja sitä todella teki mieli syödä.





Jälkiruokana oli marjakimarakakkua, mansikoita sekä lapsille hattaraa. Marjakimara-kermahyydykekakku oli yksinkertaisesti ihan törkeän hyvää! Kakku koostui digestivepohjasta ja jonkinlaisesta marjarahkantyyppisestä ja en oikeesti pääse yli kuinka hyvää se oli! Pieni harmi, ettei kakku sitten ollutkaan kovin kiinteä, vaan mössäytyi, kun siitä yritti leikata palaa, että kovin kaunis sitä ei ollut syödä. Tähän saattoi toki vaikuttaa todella lämmin päivä, mutta jos siihen kakkuun häissämme päädymme, niin maku todellakin korjaa virheet. Täytyy Visan kanssa jossain välissä käydä kakkutastingissä Villa Elfvikissä, niin päästään valitsemaan hääkakku, kuin jännää!! :)


Merirosvot Juhlapalvelun henkilöstölle on vielä loppuun pakko antaa iso plussa. En ollut aiemmin ajatellut, että häiden cateringin kanssa olisi natsattava persoonat yhteen, mutta kun olimme tuolla lounaalla ja kaikki Merirosvot olivat erittäin iloisia, hyväntuulisia, puheliaita ja heittivät läppää, totesimme Visan kanssa, että ainakin meidän häihin he ovat nappivalinta! Emme pahemmin koe olevamme mitään jäykkäselkiä, joten totta kai haluamme häissämme työskentelevien ihmisten olevan myös rentoja, oli kyseessä sitten kokki, tarjoilija, hääkuvaaja tai joku muu.


Sunnuntain kokemuksen jälkeen voin todeta, että todella hyvillä ja rauhallisilla mielin odotamme häidemme ruokia, ne ovat erinomaisissa käsissä.

Kommentit

  1. Mahtava tilaisuus tuollainen lounas päästä sekä hääpaikalle että testaamaan cateringin antimia :) Itsekin haluaisin päästä käymään nyt alkukesän aikana meidän hääpaikalla kertaalleen katsomassa miltä kaikki näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli! :) Tavallaan pääs näkemään hääpaikan ja "hääruokailun" oikeissa puitteissa, kun oli paljon ihmisiä, hääpaikka ja hääcatering. :) Kivaa suuntaa kerto kyllä ensi keväästä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️