Odotuksia hääpäivälle

Kun Krista kertoi Kristallihäät-blogissaan, että hääkuvaaja oli haastanut hänet pohtimaan, mitä hän odottaa häiltä, mietin hetken, etten ollut itsekään ajatellut koko asiaa. Kun kuitenkin kysymys jäi kolisemaan takaraivossani, ryhtyi jonkunlaisia odotuksia kuitenkin löytymään.


1. HÄÄPERJANTAI
Mietin ensin, vastaisinko, että koko hääviikko, mutta koska veikkaan, että hääviikko tulee olemaan minulle pelkkää tuskaa, kun jännitän vain perjantaita (että saan vihdoin lähteä tekemään jotain), niin hääviikko ei ole se mitä minä odotan. Odotan sitä, että häät huutavat "action!" ja saan lähteä viemään tavaraa hääpaikalle ja koristelemaan ja kaikkea ihanaa. Sitä kutkuttavaa tunnetta, kun tietää, että seuraava päivä tulee olemaan elämäni siihen mennessä paras.

Lisätään tähän myös, että rankan päivän jälkeen odotan innolla, että pääsen kaasojen kanssa hotellille ja saa levätä, vaikka jännittääkin super paljon. Saan hetken yrittää rentoutua ja olla vain tyttöjeni kanssa. Ja jos olen super onnekas ja hääpaikankoristelussa ei mene kauaa, niin olisi ihana pyytää muutama muu ystävä myös hotellin baariin yksille viinilasillisille, ennen kuin yritämme kaasojen kanssa mennä nukkumaan.

2. HÄÄAAMU
Tätä odotan niin paljon! Hääaamusta tulee varmasti kiireinen, kun kampaaja/meikkaajallamme on kolme naista laitettavana, mutta mehän herätään vaikka neljältä, jos Irina Arvokas sitä tarvitsee. Pääsen jännittelemään rakkaiden kaasojeni kanssa ihan viimeiset hetket neitinä skumppalasin, kauniin kampauksen ja meikin kanssa. Ja lopultakin saan myös häämekon päälle 13 kuukauden odottamisen jälkeen! ♥

3. KIRKKO
Kokonaisuudessaan kirkko. Se, kun odotan jossain sivuhuoneessa, että pääsen vihdoin matkaan. Se, kun isä ja äiti näkevät minut häälookissani. Se, kun vihdoin pääsen kävelemään alttarille. Se, kun vihdoin näen Visan. Kun pääsen sanomaan tahdon ja kävelemme alttarilta pois aviopuolisoina. En osaa edes kuvailla sitä fiilistä, mikä herää kun miettii vihkimistä. Mua rupeaa aina itkettämään kun mä luen jonkun hääbloggaajan kertomusta vihkimisestä tai vaikka vaan ajattelenkin meidän vihkimistä. Toisaalta se on ehkä hyvä enne, että kun itken nyt jo, niin kirkossa mun ei sitten tarvitse itkeä niin paljoa?


4. RAKKAUS
Pääsen oikeasti häissä juhlimaan kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa mua ja Visaa. Kaikki tulee paikalle ihan vaan meitä varten ja rakkaudenjuhlahan on hei parasta! ♥ Niistä tulee parhaat bileet ikinä, kun kaikki rakkaat on paikalla. Jotenkin koko ajatus vetää sanattomaksi, että kaikki rakkaat tulis toiselta puolelta Suomea ja jotkut jopa ulkomailta jonnekin paikkaan ihan vaan meidän takia. Rakkaus on... ♥

5. ROUVA
Tietenkin odotan sitä, että saan olla ihan vain Visan vaimo. Saan uuden sukunimen opeteltavaksi, pääsen katsomaan maailmaa pinkeistäkin pinkimpien lasien takaa ja muutokset. Vaikka itse arjessa mikään ei muutukaan, niin kutkuttaa silti ajatella, että uusi ajokortti, työ- ja henkilökohtainensähköposti menevät vaihtoon ja niin edelleen. Vaikka olen sama ihminen, on kutkuttavaa opetella uusi nimi.

Kommentit

  1. Vihkimistä odotan minäkin! Me oltiin eilen kaverin luona katsomassa heidän häävideota ja herkistyin aivan uudella tavalla katsoessani heidän vihkimistään 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Nyt kun sen pystyy ihan oikeasti kuvittelemaan mielessään, niin ihan erilailla herkistelee!

      Poista
  2. Samaistun niin paljon tuohon kirkko-kohtaan! Minäkin liikutun jo pelkästä ajatuksesta että saan kävellä kirkon läpi rakkaimpani luokse, ja samalla nähdä ympärillä kaikki ne rakkaat ihmiset jotka ovat tulleet sinne ihan vaan meitä varten. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Juuri äsken taas kyyneleet silmissä luin yhden bloggaajan tekstiä hääaamusta ja kirkolle menosta! Ihan uskomatonta, että joku päivä se päivä koittaa ja kaikki rakkaat kerääntyy samaan tilaan ihan vaan juhlistamaan meitä! ♥

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️