Hääkutsut tulevat pian!

Sain eilen meidän hääkutsujen taittajalta viestiä, että hääkutsut ovat nyt menneet painosta Postin huomaan ja niiden pitäisi mahdollisesti jo tämän viikon aikana tulla meille! Iik, olen ihan superinnoissani! Samalla kuitenkin takapuolessa on pieni huoli ja jännitys: entä jos ne eivät olekaan niin hienot, kuin olin mielessäni kuvitellut?

En muistaakseni ole meidän hääkutsuista täällä kertonut pahemmin, Instagramin puolella vähän tarkemmin päivitellyt sitten tilannetta.

Alunperin minä olin sitä mieltä, että kutsut tehdään itse ja Visa puolestaan halusi tilata jostain valmiit kutsut. Varsinaista teettämistä emme suunnitelleet, sillä budjettimme oli rajallinen. Toisaalta kun näistä keskustelimme, emme myöskään tienneet tarkalleen, millaiset kutsut haluaisimme. Keskustelimme ja katselimme aika peruskutsuja, joita näkee hääryhmissä ja joita Google sekä Ifolor pursuavat.


Itseä miellyttävää kutsua oli kuitenkin supervaikea löytää, sillä halusimme vähän erilaisen kutsun, jollaista toivottavasti ihan kaikki vieraat eivät olisi saaneet. Katsoimme monet kiinakaupat läpi, mutta mistään ei löytynyt tulosta. Lopulta, kun Lassi-bestman laittoi yhteiseen WhatsApp-keskusteluumme kuvan kortista, saimme Visan kanssa ajatusta omasta hääkutsustamme. Päätimme kuitenkin käyttää omaisuuden ja teettää oikeasti meitä miellyttävät kutsut, joita ei missään nimessä itse pystyisi toteuttamaan.

Otin yhteyttä Personally Sweetiin, sillä olin keskustellut aiemmin Love Me Do:ssa heidän edustajansa kanssa. Edustaja oli tuolloin vakuutellut, että haluamamme erilainen kutsu onnistuisi. Otin siis yhteyttä ja selitin supertarkkaan sähköpostiin, millaisen haluaisimme, mallin, tekstit, ihan kaiken. Jännitti, aiheuttaisiko erikoinen malli ison hinnannousun, mutta lopulta totesimme, että hinta ei ihan hirveän paha ollut, vaikka alkuperäinen budjettimme hää- ja kiitoskorteista ylittyikin roimasti.

Hääkutsumme ovat kauniita, simppeleitä kuten halusimmekin, mutta niissä on kuitenkin vähän erilainen idea, kuin normaalikutsussa. Emme lähetä hääinfoja, vaan kutsussa on linkki häänettisivuillemme (jotka ovat superisti muokkaantuneet tuosta ekasta versiosta!), joten kutsussa on todella vähän tekstiä.

Olemme nyt helmikuusta, jolloin otin ensimmäisen kerran yhteyttä Personally Sweetiin, työstäneet hääkutsujamme ja nyt ne ovat valmiit ja tulleet painosta! Eniten jännittää, että onko Ashley, jonka kanssa työskentelimme, ymmärtänyt täysin, millaisen "jipon" kutsuun halusimme ja onko kutsu nyt varmasti juuri sellainen kuin halusimme. Uskon vakaasti että on, ainakin saamamme kuvat koevedoksista ovat näyttäneet upeilta!


Ajattelimme, että laitamme kutsut postiin vasta tammikuussa. Joulukuu olisi itselleni ideaalisin, mutta koska Posti + hääkutsut + jouluruuhka ei ole itseäni miellyttävä ajatus, niin tammikuuhun päädyttiin. Saa kuitenkin nähdä, kauanko pystyn pitämään kutsuja hääkaapissani, ennen kuin hillitön tarve saada ne liikkeelle voittaa. :) Esittelen kutsut täällä heti, kun viimeinenkin on saatu eteenpäin.

Nyt vain suuri jännitys, milloin Postista tulee ilmoitus! Iik, kun olen innoissani! ♥

//Lisäys pari tuntia myöhemmin: hain kutsut postista kaksi tuntia postauksen jälkeen. Ne on täydelliset!! 🙈😍

Kommentit

  1. Miten maltan odottaa tammikuuhun, että nään teidän kutsut? :D Tosi kiva päästä näkemään vähän personoidumpaa jälkeä kuin nämä Vistaprintin tai Ifolorin kortit. Jännää! Meillä olisi tavoitteena saada kutsut postiin tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk nää kortit on niin upeet, etten oikeesti kestä! Yritän nyt ylipuhua Visaa, et voitais lähettää ne jo ennen tammikuuta, mutta saa nähdä. :'D Uu ihanaa, onnea kovasti, niin jännittävää! Mäkin odotan jo innolla, että pääsen rustailemaan nimiä ja osoitteita kutsuihin ♥

      Poista
    2. Jos Sande ottais vaikka yhden kortin Love Me Do:hon esiteltäväksi? ;) Muakin vähän kiinnostaisi...

      Poista
    3. Kannatan pientä sneak peekia Love Me Do:ssa! Tammikuuhun on niin pitkä aika!:D

      Poista
    4. Hih mä kannatan sitä myös! ;) Kuulostaa tosi hienolta! :)

      Poista
    5. :'DD No katsotaan mitä tässä keksis. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️