Tasan vuosi häihin!

Iik ja ääk!

Kalenteri näyttää 27.4.2018 ja häät on 27.4.2019! Tuntuu ehkä maailman oudoimmalta, kun häitä lähdettiin suunnittelemaan, ne olivat hyvin hyvin kaukana vielä, pitkälti yli kahden vuoden päässä. Kihla-ajasta on puolet jo takana ja viimeinen vuosi omalla sukunimellä käynnistyy just nyt.

Nyt kun on enää 365 päivää jäljellä hääjärjestelyjä, ei voi kun miettiä, mihin kaikki 1 vuotta ja 4 kuukautta on tuhlattu, kun on vuosi enää jäljellä?! Budjetista on kulutettu vasta reilu 10 %, vaikka olisin halunnut vähän tasaisemmin kahdelle vuodelle saada jaettua hääkuluja. Nähtävästi kuitenkin kaikki kasaantuu talvelle ja ensi keväälle.


Kirkkoa me päästään varaamaan ihan pian. Visa soitti Espoon seurakuntaan talvella ja tiedusteli milloin kirkkoa voi ryhtyä varaamaan, mutta he vastasivat epäselvästi, että "joskus toukokuun lopussa". Pelaan siis varman päälle ja soitan sinne heti ensi kuun alussa ja varmistan edes tarkan päivän, jolloin kirkon voi varata. Tänään voi myös alkaa varaamaan hääyötä, kun sen verran mitä olin katsellut, niin niitä voi vuotta aiemmin varailla. Päästään myös hääpaikan ruoka testaamaan äitienpäivänä, kun mennään mun perheen kanssa äitienpäivälounaalle. Tätä me odotetaan innoissamme!

Häiden suhteen on paljon vielä tekemättä, mutta noin yleispiirteet alkaa olla suht ok ja sovittu. Ainakin mulla on selkeä visio siitä, miltä meidän häät tulee vuoden päästä näyttämään, kuulostamaan ja tuntumaan, toivottavasti myös Visalla on jotain ajatusta. :)

Oon nyt koko huhtikuun varmaan päivittäin Visalle ollu silleen, et "mieti, enää vuos!", Visalle tulee piiiiitkän pitkät seuraavat 365 päivää, kun joka päivä intoilen sille, et "mieti, enää 326 päivää" ja "enää 115 päivää". Tavallaan tuntuu ihan absurdilta, että me ollaan oikeesti menossa naimisiin ja et kohta me jaetaan yhteinen sukunimi. Vaikka homma ei mitenkään muutu, kun on lapset (köh, ainakin ne karvaiset) ja omakotitalot jo hankittu, niin kyllähän sitä jännittää ja innolla odottaa, että kohta saa olla Rouva Visa (niin aikuismaiselta kuin se kuulostaakin!). ♥

Kommentit

  1. Siis en itekkää saa herättyä tästä unesta, että pian on vuosi aikaa ja ihan konkreettisia juttuja pitää alkaa entistä enemmän tekemään 🙈

    VastaaPoista
  2. Iik! Hyvää miinushääpäivää, vai miksi sitä kutsutaan :D Varmasti jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🙈 Superjännittävää kerrassaan! Tuntuu, että miestäkin rupee jo vähän innostusjännäämään! ❤️😍🙈

      Poista
  3. Meilläkin on enää 2 viikkoa -1v hääpäivään. Aika kuluu kyllä hirmu nopeasti! Kohta pitää vissiin ihan oikeasti ruveta järjestämään häitä eikä vain suunnittelemaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, todellakin hyvin sanottu! 😅🙈 Onnea teidän tulevaan merkkipäivään, siitä se lähtölaskenta alkaa! 🙈

      Poista
  4. Hihiii! <3 Niin aika vaan kiitää ja juhlapäivä lähenee. Mahtavaa!

    Ps. Meillä tänään 293 päivää häihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jännittävää! Ps. Alle kolmesataa?!?! 😮😘

      Poista
  5. Ihanaa kun kaikilla häät vain lähestyvät! ❤️ Tuntuu, että aika menee niin nopeasti, että mekin pian havahdutaan parin kuukauden päästä tuohon -1 hääpäivään 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onhan se ihanaa. Tavallaan myös kauhistuttavaa, kun pitäisi jotain saada jo aikaiseksi. :D

      Poista
  6. Aika menee tosi nopeasti! Itselläni varmempi visio häiden lookista tuli vasta aika loppusuoralla... jotain oli jo alussa, mutta ei niin tarkkaa kuin nyt. Hyvä että teillä visio ja isot jutut ovat nyt jo selvillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivotaan että vika vuoskin menis nopeesti! Sitte hääpäivänä aika voi taas vähän hidastua. :D Joo, en kestäis jos vielä ei ois visio selkee! Veikkaan kyl et se täs vie muuttuu, mut edes tän hetken visio! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️