Juhlapaikan pohdintaa

Me ollaan rakastuttu ja varattu jo Villa Åkerblom omaksi juhlapaikaksemme. Paikka varattiin helmikuussa, eli melkein vuosi sitten ja nyt mun omat aivot taitaa alkaa tekemään mulle tepposia. Musta tuntuu että Åkerblom olisi hirveän pieni ja mulle on tullu pelko, että se olisikin liian ahdas meidän juhlapaikaksemme, vaikka muuten aivan upea onkin!


Tämän vuoksi käytiinkin viime viikon torstaina tutustumassa toiseen hääpaikkaehdotukseen: Espoon Talliin. Kuvissa Espoon Talli näytti kauniilta, isolta, maalaisromanttiselta ja helpolta avaimet käteen -ratkaisulta. Kuvien perusteella olin jo melkein valmis varaamaan juhlapaikan meille ja peruuttamaan Åkerblomin.

Torstain vierailu oli kuitenkin aika karu. Paikka ei ollut yhtään sellainen kuin olin kuvitellut ja paljon pienempikin se oli kuin kuvat antoivat ymmärtää! Paikka oli kyllä maalaisromanttinen ja juhlapaikan mukana tulevat valot olivat upeat ja niitä oli todella paljon. Tästä huolimatta meidän häämme eivät tule olemaan maalaisromanttiset, joten jo yleisilmeen perusteella paikka ei valitettavasti sopinut meille. Tila oli tilava, mutta ei niin tilava, kuin olin kuvista ymmärtänyt. Juhlasali oli kahdessa tasossa, mistä en välittänyt, vaikkei meillä niin vanhoja ihmisiä häihin tulekaan. Myös paikan pöydät ja tuolit olivat minua vähemmän miellyttäviä muovisia puutarhakalusteita.


Valitettavasti sisätilojen pettymys jatkui ulkona: haluan viettää hääni kaikkialla muualla paitsi ihan vilkkaan tien vieressä teollisuusalueella. Sateisella säällä maa tuntui olevan aavistuksen mutainenkin.

Paikka on kyllä kaunis maalaisromantiikkaa hakevalle kesähäiden parille (tien ja rakennuksen väliin saa pystytettyä teltan suojaksi kesäisin), mutta ei meidän häitä varten. Veikkaan, että näin etukäteen olen taas liian tarkka asioista, mutta hääpäivänä minua ei voisi vähempää kiinnostaa millaiset tuolit mahdollisten tuolihuppujen alta pilkistää! Saa nähdä, täydellisyyteen silti pyritään!:)

Seuraavaksi käymme katsastamassa Åkerblomin uudestaan (ja mietitään mahtuuko häävieraamme tarpeeksi väljästi sinne) ja mahdollisesti katsellaan myös muita pk-seudun juhlapaikkoja, mutta veikkaan, että Åkerblom it is. ❤


Kommentit