Kampaaja ja meikkaaja varattu

En hirveän usein itse kampaajalla käy ja jos käyn, leikkaan ainoastaan kulahtaneet latvat pois. Ikinä en ole meikattavana ollut.

Tällaisista lähtökohdista on hyvä lähteä kampaajaa ja meikkaajaa etsimään häitä varten, kun kampauksen ja meikin täytyisi olla superkauniit ja todella kestävät. Yritin Facebookissa ja tutuilta kysellä vähän vinkkejä Espoossa, mahdollisimman lähellä Leppävaaraa, sijaitsevista kampaamoista ja meikkaajista. Plussaa olisi, jos nämä sijaitsisivat saman katon alla ja tuplaplussat tulisi, jos he pääsisivät hotellille, jossa vietämme kaasojen kanssa häitä edeltävän yön.


Olen jotenkin päässäni muodostanut kauniin kuvan hääpäivänaamusta, kun heräisin aikaisin kaasojen kanssa innosta ja jännistyksestä pihisten ja meikkaaja ja kampaaja tulisivat hotellihuoneeseemme. Samalla kun söisimme ihanaa aamiaista olisimme yksi kerrallaan meikattavana ja kammattavana. Myös kuohuva avattaisiin hyvissä ajoin tylsyttämään suurinta terää jännityksestä.

Tälläinen unelmakuva on, öö, ehkä kaikilla morsiamilla ja toivon, että saan hääaamustani juuri tuollaisen ja vielä paremman. Luultavasti se ei silti ole yhtään toiveideni mukainen, kun jännitän ja stressaan kaikesta enkä saa mitään kurkustani alas. :D Noh, ainakin kaasoilla riittää tekemistä, kun he tyynnyttelevät minua.

Mutta siis asiaan. Etsin paljon netistä kampaajaa ja meikkaajaa, mutta en osannut valita yhtäkään, koska ei ole kokemusta asiasta. Tuntui, ettei juhlakampauksistakaan ollut tarpeeksi kuvia, joten en löytänyt omaan makuuni kampauksia tai meikkejä. Lopulta turhauduin ja jätin asian sikseen (koska onhan tässä vielä aikaa; vihaamani lause jota kaikki hokee meidän häiden suhteen :D).


Sitten Krista Kristallihäät-blogista kertoi, että oli paininut samojen ongelmien kanssa, kunnes Sara Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame -blogista, oli suositellut omaa kampaaja-meikkaajaansa. Ihan mielenkiinnosta tietenkin kävin tutustumassa Kristan ja Saran kampaaja-meikkaajaan, Irina Arvokkaaseen, Facebookissa, sillä olihan hänen oltava hyvä, jos Kristan ja Saran sai puolelleen. Ja pakko myöntää, olihan ne ihania töitä, mitä hänellä siellä oli.

Lopulta pohdinnan jälkeen päätin laittaa Irinalle kyselyä hinnasta, päivämäärästä ja onnistuisiko ylipäätänsä hoitaa kolmen naisen meikit ja kampaukset yhdessä aamussa. Tottahan ne onnistuisivat ja hän tulisi mielellään hoitamaan meidät kolme hääkuntoon, joten se oli siinä, meillä on oikeasti nyt hääkampaaja-meikkaaja!!


Olen supertyytyväinen valintaan, sillä kuvien, tekstien ja suosittelujen perusteella Irina osaa sekä meikata että tehdä upeita kampauksia. Häneltä luonnistuvat niin peruskiharat, kuin isommat ja juhlavammatkin kampaukset. Pidän myös Irinan meikkaustyylistä. Se ei ole mitenkään "gootti"-vahva, mutta kuitenkin vahvempi kuin usein muuten näen suomalaisten meikkaajien tekevän. Yksi parhaista puolista Irinassa on tietenkin se, että hän tulee hotellihuoneeseemme tekemään taiat, joten meidän ei tarvitse poistua hirveällä kiireellä huoneesta heti aamutuimaan. :)

Odotan jo innolla koemeikkiä ja -kampausta! Sen sijaan en odota niin innolla hääaamun 5:30 herätystä, sillä Irina laski, että jokaiseen meihin menee se 2 tuntia eli yhteensä 6 tuntia plus minun pukeutuminen. Kun vielä hääpaikalle pitäisi lähteä hyvissä ajoin 12 aikoihin (klo 13 vihkiminen), niin ei auta kun herätä viiden jälkeen. Jee. :'D

Kiitokset Kristalle ja Saralle, että tutustutitte mut Irina Arvokkaan töihin! :)

Mä oon niin innoissani!! ♥

Kommentit

  1. Haha minullakin on meikki ja kampaus jo varattuna Irinalta 😄 mutta empä yhtään ihmettele hänen suosiotaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa! Hauska! 😂 Kaikki bloggaajat hänellä jonossa 😅 en myöskään ihmettele suosiota, onhan hänen työnsä upeita!

      Poista
  2. Hahahah :D Ja Annakin! Hauskaa, että meistä noin moni päätyi täsmälleen samaan tekijään. Onnittelut jälleen yhdestä hoidetusta asiasta! Itse ainakin odotan hyvillä mielin, että pääsen hääpäivänä Irinan käsittelyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin naurattaa! Toisaalta tässä näkee bloggaajien ja suosittelujen voimaa. :) Meitä ei kannata suututtaa, hehe. Kiitos paljon, koko aika helpottaa to do -lista! :) Mäkin olen superinnoissani ja odotan tosi paljon koekampausta ja -meikkiä! :)))

      Poista
  3. Tosi hauskaa että niin monella on Irina varattuna! Hänkin on varmaan tällä hetkellä tyytyväinen hääblogien olemassaolosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo! Ja mä ainakin suosittelen aina, kun joku kysyy, että kuka ois hyvä hääkampaaja/-meikkaaja 🙊

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️