Häiden yksityiskohtien jakaminen hääblogissa

Olen hääbloggaajaurani alusta asti miettinyt, mitä kaikkea olen valmis häidemme yksityiskohdasta kertomaan julkisesti tässä blogissa. Jotkut hääbloggaajat ovatkin päätyneet ratkaisuun, etteivät jaa kaikkea häätietoa blogissaan. Ymmärrän tämän täysin, mutta itse olen kuitenkin päätynyt toiseen ratkaisuun.

Itse olen päätynyt kertomaan varsin avoimesti häistämme, niiden etenemisestä, suunnitelmista ja hankinnoista. Mietin aluksi paljon sitä, että jos vieraat lukevat tätä blogia, niin haittaako se jotain, että muodostaa etukäteen kuvitelman, millaiset häät meille on tulossa. Nyt olen todennut, että jaan lähes kaiken tiedon täällä, sillä kerron asioista pienissä yksityiskohdissa suuria linjoja kertomatta. Jos kerron millaisen kampauksen haluan ja millaiset hiuspinnit olen ostanut, ei vierailla silti ole mitään hajua, miltä tulen hääpäivänäni näyttämään (koska itsellänikään ei vielä ole!).


Olen kuitenkin päättänyt, että tosiaan suuria linjoja en hirveästi kerro, jotta jotain jää vieraille odotettavaksi. En esitellyt täällä hääpukuani ja minulla on muutama muukin ässä hihassa, jotka haluan pitää vieraille täytenä yllätyksenä, joten niistä en täällä hiisku.

Kun lähdin hääbloggaajaksi, tiesin heti, että on turha yrittää pitää hääsuunnitteluja tai koristeluja salassa. Mielestäni bloggaamisen idea on nimenomaan se, että kerrotaan "kaikki" (jotain tietenkin saa jättää itselleen), sillä miksi blogata, jos kerrot kaikesta vain ylimalkaisesti ja sensuuntaisesti? Viimeistään, kun tajusin, etten kirjoita tätä blogia vain itseäni varten, olen about kaikessa käynyt mietteitä, haluanko julkaista kutakin aihetta.


Yritän kuitenkin mahdollisimman avoin olla kaikessa, sillä tiedän sen auttavan ja kiinnostavan muita hääbloggaajia, morsiamia ja lukijoita.

PS. Se fiilis kun tietää jo valmiiksi häästressin iskevän kohta. Kesä sujuu hujahtaen ja sitten onkin syksy ja kuutisen kuukautta häihin! (En laske, mutta nyt 316 päivää häihin :D)

Kommentit

  1. Mä myös välillä pohdiskelen, että mitä kaikkea sitä oikein viittii julkaista. Mun blogia lukee meidän häävieraista (mun tietääkseni) vaan perheenjäsenet sekä muutama kaveri, joille muutenkin kertoisin hääsuunnitelmista, joten sen takia asioita ei tarvitse pihdata blogissa. Lähinnä sitä kuitenkin miettii, että kuinka paljon omaa elämää haluaa jakaa ja mitkä kaikki hääasiat haluaa julkisiksi ja mitkä puolestaan pitää yksityisenä. Meillä rajaus on ollut siinä mielessä kuitenkin helppo, että sulhanen on sitä mieltä, että blogi on mun juttu, joten olen jättänyt hänet sekä meidän parisuhteen melkolailla ulkopuolelle ja keskittynyt juurikin vain hääsuunnitelmiin. Mutta kerta tämmöiseen hääblogitouhuun on ryhtynyt niin kyllä niistä suunnitelmista haluaa sitten kertoa aika tarkkaan ja kuvien kera:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on varmaan sellanen kysymys, jonka kanssa ihan kaikki (hää)bloggaajat painii. Se on kyllä totta, että lähimmät ystävät ainakin seuraa blogia, niin sellaiset jutut on helppo kertoa heille tavallaan tätä kautta. Kaikki pysyy perillä eikä tarvi kaikille kertoa erikseen. 😁 Samaa mieltä, kun tähän kerran on ryhtynyt, niin ryhdytään sitten kunnolla

      Poista
  2. Sama on mullakin käynyt mielessä. Meillä tietysti on häihin vielä paljon aikaa, mutta silti oon joskus ajatellut että onpa tylsää vieraiden kannalta jos kaikki on blogissa, mutta toisaalta ei mullakaan moni vieras tätä edes lue, ja mitä väliä sillä loppujen lopuksi on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin on totta! Ja jos lukeeki, ni harva varmaan niin säännöllisesti, et kaikki pikku-info jäis mieleen. :)

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen postaus! Itsekin olen pohtinut aihetta paljon, vaikka kovin uusi hääbloggaaja vielä olenkin. Tavallaan haluaisin heti fiilistellä ja jakaa blogiin kaikki pienetkin hankinnat ja päätökset häihin liittyen, mutta samalla pelkään jotenkin häiden olevan vähemmän "minun" jos jaan jokaisen yksityiskohtan etukäteen. Toki ihan varmasti asioita jää aina jakamatta, ja kuten hyvin kirjoititkin, kokonaisuus jää yleensä kuitenkin hyvinkin häilyväksi. Itse koen bloggaamisen kuitenkin niin ihanana tapana fiilistellä häitä etukäteen ja nauttia suunnittelusta mahdollisimman pitkään, että en viitsi kaikkea "salata". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on vähän sellanen aihe, mitä kaikkien bloggaajien täytyy pohtia tarkkaan uransa aikana. Oon ihan samaa mieltä tosta vikasta, bloggaaminen on ihan paras tapa fiilistellä tulevaa ja nauttia tästä koko kihlausajasta täysillä, joten salaaminen olis mälsää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️