Hääbloggaajien päivä

Meillä on hääbloggaajien kesken miitti ens viikon lauantaina ja oon aika fiiliksissä siitä! Tapahtuman on järjestänyt Jotain keltaista -hääblogin Iira, joka on keksinytkin sitten meidän kaikkien päänmenoksi ties mitä hauskaa!

Meidän hääbloggaajien päivän idea lähti, kun Iira koitti laskea kuinka kaukana seuraava tapaaminen olisi. Todettuaan, ettei jaksaisi odottaa tammikuusta syksyyn, päätti hän ehdottaa meille muille hääbloggaajille, että pitäisikö meidän (eli Iiran) järjestää ihan oma miitti, ilman että liitytään mihinkään tapahtumaan. Näin kävi ja lauantaina 21.4. meillä on jälleen ihanien hääbloggaajien kesken tapaaminen!

Kuva otettu Love Me Do:ssa viime syksynä. Osa näistä ihanaisista bloggaajista on mukana myös ensi viikon lauantaina! :)
Kanssa hääbloggaajia on ihana aina nähdä ja tavata. Pääsee tutustumaan suurinpiirtein samanikäisiin ja samassa elämänvaiheessa oleviin tyyppeihin, joten heidän kanssaan on helppo jutella ja ihanien tyyppien kaa helppo tutustua.

Ensi viikon lauantaina päivä aloitetaan HiMO Clubilla twerkaten. En oo vielä oikeen ihan varma mitä mieltä oon tästä, koska en oo ikinä edes ajatellu haluavani twerkata, mutta oon kuitenkin sen verran avarakatseinen tyyppi, etten lähe kieltäytymään uusista kokemuksista. Toivotaan että hauskaa piisaa kunnon akkaporukassa. :)

Twerkkaustunnin ja suihkun jälkeen suunnataan Radisson Blu Plazaan, jossa syödään, juodaan ja on meillä jotain virallisempaakin ohjelmaa. Plazalla tapahtuvaa virallista ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta veikkaan, että siellä jotain hauskaa on!

Love Me Do:n tammikuun hääblogiporukka! :)
Päivän kuvaajana meillä on Valoisia kuvia eli Ilona, joka ihanasti viettää päivänsä meidän kanssaan. Ilona on onneksi luvannut, ettei twerkkauksessa kuvaile, vaan tanssii meidän muiden kanssa. Ja muahan ei haittaa, ettei siitä jää kuvatodisteita. :D

Odotan superinnoissani ensi viikon lauantaita, pian nähdään! :)

Hääblogipäivään osallistuvat blogit:
Jotain keltaista
Kristallihäät
Enää ei voi vaihtaa
From Bennet to Bingley
Ida's daydream
Häämimmit
Tyttö tahtoo
Something Gold
Misery Business The Wedding
Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
Some people are worth melting for
Bride & co
Kun kahdesta tulee yksi
Always yours

Kommentit

Lähetä kommentti