Häiden ensimmäinen alustava aikataulu

Viime viikolla alko ihan hirvee häiden odotus! Tuntuu etten vaan kestä jäljellä olevia 8 kuukautta odotusta.

Tässä yhenä iltana pidin itteni kiireisenä sillä, että tein niinkin ajankohtaista asiaa, kuin hääpäivän aikatauluja! Luonnollisesti päivän aikataulut tulevat muuttumaan vielä... noh, miljoonaan kertaan, mutta tässä ensimmäinen luonnos päivän aikataulusta. Toisaalta on myös kiinnostava nähdä, kuinka todellisuus ja ensimmäinen suunnitelma vastaavat toisiaan. Arvostan myös, jos jo naimisissa olevat haluavat kertoa, mitä aikataulusta puuttuu, niin osaan varautua jo nyt. :)


Aamulla siis herätään kaasojen, Visan ja bestmanien kanssa tahoillamme (Visan ja bestmanien suunnitelmat edelleen auki), josta meillä naisilla alkaa laittautumisrumba (kiitos Irina Arvokas, että jaksat laittaa kaikki kolme kuntoon yhdessä aamussa!). Olen todella tyytyväinen, että Irina tulee meidän "häähotellille" GLO Sellolle, niin meidän ei tarvitse kiireisenä aamuna lähteä mihinkään toikkaroimaan. Visa ja bestmanit hoitavat aamulla vielä viimeisiä hääjuttuja, kuten bändin vastaanottoa, cateringin kanssa kaikki ok ja että juhlapaikka on täydellinen. 11-12 välillä alkaa sekä morsiamella että sulhasella pukeutuminen ja siirtyminen kirkolle, jossa pitäisi varmaan olla hyvissä ajoin, ennen kuin vihkiminen alkaa klo 13.

Kirkon jälkeen suuntaamme Lassi-bestmanin ja Mika Sarjos -kuvaajan kanssa ottamaan hääkuvia (minne ikinä menemmekään). Meidän kuvauksen aikana kaasot ja Johannes-bestman ohjaavat vieraat autoihinsa ja juhlapaikalle, jossa heillä on pienimuotoinen ns. cocktail-tilaisuus meitä odotellessa.


Saavuttuamme juhlapaikalle on onnittelujen ja alkumaljan aika, toivottavasti Visa sanoo tässä pari sanaa myös. Tämän jälkeen suuntaamme sisälle, jossa bestmanit toivottavat kaikki tervetulleiksi ja ohjaavat alkuruoan pariin. Alkuruoan jälkeen on vähän ohjelmaa, syömistä ja taukoa. Kun hääpari, kaasot ja bestmanit ovat syöneet pääruoan siirrymme toivottavasti ulos muutamiin yhteiskuviin tummuvassa illassa. Tässä välissä on hieman taukoa ja seurustelua vieraille, jonka jälkeen leikkaamme kakun.

Tässä on siis ensimmäinen viitteellinen aikataulu. Päivä kuulostaa super kiireiseltä, toivottavasti siitä ehtii myös nauttia kaiken ohjelman välissä! Haluan myös, että häämme eivät ole niin minuutilleen kellotetut (vaikka se onkin aika minua itseäni), vaan asioita voidaan tehdä sinnepäin ja silloin kuin tuntuu. :)

Kommentit

  1. Aika hyvä toi taulukko, jossa on kaikille omat aikataulut! Mietin tuota pikakuvausta: Onko siinä tarkoitus ottaa yhteiskuvia? Viime viikonlopun häissä tuo osuus nimittäin kesti aika pitkään, kun kaikki halusivat ottaa morsiusparin kanssa kuvia kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa. Ja samanlaisen kommentin luin juuri joltain kanssabloggarilta; en vain nyt muista, kuka se oli. Ja jos tuo ei ole se, niin yhteiskuville kannattanee varata johonkin aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuossa illan pikakuvauksessa otetaan vain kaasojen ja bestmanien kanssa pari kuvaa ja muut toivottavasti syövät vielä tuohon aikaan. Erikseen en haluaisi yhteiskuvia jokaisen vieraan kanssa, joten ennemmin jätän aikatauluttamatta sen ja jos ihmiset välttämättä haluavat, niin se voidaan jossain väliajalla hoitaa. :) Mutta pyrin olemaan muistuttamatta heitä asiasta. :D

      Poista
  2. Aikatauluun ennen vihkimistä lienee hyvä myös varata aikaa syömiseen. Jännityksessä ja kiireisen tuntuisessa fiiliksessä syöminen unohtuu helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa toinen kaasoista kysyikin heti aikataulun nähdessään, että mites aamiainen! :D Eli aiomme syödä ainakin kaasojen kanssa tuhdin hotelliaamiaisen ja koska vihkiminen on jo klo 13, ei sitä ennen tarvitse mitään lounasta. Veikkaan kyllä, että vihkimisen jälkeen, kun istutaan tovi autossa, niin pitää ottaa joku pieni välipala mukaan! :) Hyvä vinkki, kiitos! :)

      Poista
  3. Ihan mahtava idea tuo taulukko, josta käy selvästi ilmi kaikkien tärkeiden ihmisten tehtävät! Minunkin tekisi jo mieli suunnitella aikatauluja, mutta kun meillä ei vielä ole edes aikaa vihkimiselle... Noh, ehkä minä suunnittelen enemmän päivän runkoa ja lisään kellonajat sitten myöhemmin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, melkeen jopa elän Excel-taulukoista ja muusta taulukoinnista, niin on aika luonnollista, että myös hääaikatauluista on taulukkonsa (mulla on oikeesti about 10 eri taulukkoa jo nyt tehtynä häihin liittyen... :D). Niin, voihan sitä aina suunnitella runkoa jo valmiiksi ja ajat lisäillä myöhemmin, kun ne tarkentuvat! :)

      Poista
    2. Voisit tehdä jonkun hää-Excel vinkkipostauksen ja käyttöohjeet siihen! :D Minullakin olisi hirveästi ideoita mitä haluaisin Exceliin laittaa, mutta kun en vaan ikinä ole oppinut käyttämään niitä eri toimintoja...

      Poista
    3. No ei siihen mitään supervaikeita toimintoja tarvi häiden järkkäämiseen. :) Mutta täytyy varmaan jossain välissä mun kaikki upeat Excel-listaukset esitellä :DDD

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️