Julistan teidän aviopuolisoiksi

Kirkolla me oltiin tosi hyvissä ajoin, vihkimisen alkuun oli vielä puoli tuntia. Astuin ulos autosta ja olin menossa tervehtimään kirkon edessä odottelevaa perhettäni, kun näin nurkan takaa ilmestyvän ensin Visan seuruetta ja sitten ihan vilaukselta Visan. Visa kuitenkin ehti sen verran hahmottaa "jotain isoa ja valkoista", että kääntyi samantien kannoillaan ja meni takaisin kirkon taakse! Onneksi tosiaan emme kunnolla ehtineet toisiamme nähdä, sillä Visalle oli tärkeää nähdä minut vasta kirkossa sisällä.

Visan jäädessä odottamaan nurkan taakse vuoroaan halasin nopeasti perheeni läpi ja marssin pikapikaa sakastiin piiloon. Siellä sain odotella milloin kenenkin kanssa (kaasot, bestman, isäni...), että koittaisi vihkimisen aika. Voin sanoa, että koskaan ei parikymmentä minuuttia ole kulunut yhtä hitaasti ja tuskallisesti. Jännitys oli ihan ultimaattinen ja sydän hakkasi aika epäterveellisestikin. :D

Kun vihdoin saimme luvan siirtyä ulos ja kirkon oville meinasivat polvet pettää, kun piti nousta ylös nojatuolista josta istuin. Hirveässä jännityksessä korkokengillä oli vaikea kävellä kirkon edustalla olevilla mukulakivillä ja matkantekoon meni vähän enemmän aikaa. Kun pääsin kirkon ulko-oven taakse hengittelin hetken aikaa syvään ja odotin, että suntio avaisi oven. Lopulta hän sanoi, että kerron vaan kun hän avaa oven ja aloitetaan, niin olin vaan, että "no mennään jo!" :D Ei se jännitys odottamalla ainakaan katoaisi! Ovet avattiin ja Pahcelbelin Canon in D Minor alkoi soimaan sellistin, saksofonistin ja urkurin soittamana.

Heti kun näin Visan aloin hullusti itkeä! Visa oli ihan mielettömän komea ja näytti niin onnelliselta! <3 Kävelimme isän kanssa käytävää pitkin ja Visa tuli meitä vastaan. Miehet perinteisesti kättelivät ja minä poikkesin linjasta vähän siinä, että halasin Visaa ja kysyin häneltä "Mennäänkö naimisiin?" ennen kuin astelimme yhdessä alttarille.

Seisoimme Visan kanssa koko vihkimisen ajan kasvokkain ja pidimme toistemme käsistä kiinni. Se oli ehdottomasti meidän tyylistä, emme olisikaan halunneet seisoa vain rinnakkain. Pystyimme pitämään toistemme hikisistä käsistä kiinni ja hymyillä toisillemme koko toimituksen ajan.

Itse papin puheesta en paljoakaan muista, mutta mieleeni jäi kohta, kun hän kertoi minun ja Visan tapaamisesta, kuinka Visan koira Laku tavallaan toi meidät yhteen. Tämä pisti hymyilyttämään. <3 Ja kirjaimellisesti se on kaikki mitä puheesta muistan. Onneksi veljeni otti videolle vihkimisen, täytynee katsoa video kun sen joskus saan käsiini. Vieraat kuitenkin kiittelivät papin puhetta myöhemmin. :)

Kun pappi oli julistanut meidät aviovaimoksi ja -mieheksi sellisti soitti yhden suosikkikappaleistani, Bachin Sello suite no. 1. Kappaleen ajan hymyilin, katselin ensimmäisen kerran vieraitamme ja tietenkin ihanaa aviomiestäni. Niin ja hymyilin vähän lisää. <3 Vitsi sitä onnea!!

Kun vihkiminen oli ohi johdatimme vieraamme ulos hääkirkosta Hakanpään Trumpettisävelmän tahdissa. Kiersimme ulkokautta takaisin sakastiin, jossa odotimme, että vieraamme pääsisivät asettautumaan "kunniakujaan" kirkon ulkopuolelle. Odottelimme siellä hetken ja kuuntelimme kuinka muusikot soittivat Trumpettisävelmän loppuun. Puhuimme kuinka olimme onneksi valinneet niin hyvät kappaleet vihkimiseen. Visan isä sitten tuli kärsimättömänä hakemaan meitä, että meitä odotetaan jo! Oli hauska nähdä hänet kärsimättömänä ja silminnähden superonnellisena, sillä hän on yleensä hyvin hillitty mies. Menimme Visan isän johdolla kirkon ovien luo, jossa hän esitteli meidät Herra ja Rouva Ropposena ja astuimme esiin hurrausten sateeseen! <3

Postauksen kuvat ottanut hääkuvaajamme Mika Sarjos.