Hääkengät vaihtoon

Koska morsianhan saa tunnetusti vaihtaa mielipidettään useasti hääjärjestelyjen aikana (paitsi puolisosta, siitä on hyvä pitää kiinni), niin siitä olen minäkin kaiken ilon ottanut irti: ensin ei kukkia ollenkaan, sitten vähän kukkia. Seuraavaksi haluan tuota ja sitten tätä. Uusimpana muutoksena on jo hankitut hääkengät.

Ostin keväällä häämekon hankkimisen jälkeen kauniit hääkengät, mutta olen niitä nyt tässä ehkä kuukauden verran epäillyt, kunnes lopulta päätin etsiä paremmat. Vaikka jo hankkimani kengät ovatkin superkauniit, eivät ne sopineet jalkani muotoiluun. Minulla on valitettavasti todella korkea jalkapöytä, joten kaikki korkokengät eivät näytä jalassani kauniilta, vaikka koko olisikin hyvä. Aluksi ajattelin, että kenkiä sisään ajaessa kengän muotoilu muuttuu ja korkokengät saavat jalkani näyttämään fiksummilta, mutta ei. Toinen ongelma oli korko. Vaikka kengissä onkin suhteellisen matala korko, on se kuitenkin todella kapea, joten pelkään, että pitkän päivän aikana jalkojani rupeaa särkemään kapealla korolla nopeammin, kuin jos minulla olisi leveämpi korko.


Näillä ohjeilla lähdin siis etsimään uusia kenkiä. Ja ne löytyivät nopeasti Footway:n nettikaupasta. Kengät ovat valkoiset Tamariksen korkokengät, joissa on suht matala ja leveä korko. Tamaris on minulle jo ennestää tuttu ja suosittu merkki, joten heidän kenkiinsä uskallan luottaa. Kengät ovat suhteellisen simppelit ilman koristuksia, mutta se on minulle ihan sama, kenkiä en kuitenkaan aio pahemmin esitellä häissä. Alunperin itse asiassa halusinkin tällaiset simppelit valkoiset kengät, mutta ihastuinkin sitten edellisten kenkien pieneen blingiin.


Uudet kengät paitsi tuntuvat jalassa jo nyt mukavilta, niin myös näyttävät paljon paremmilta jalassani, kuin nuo edelliset. Hain kengät postista lauantaina ja koko viikonlopun sitten hypinkin kotona hääkorkokengät jalassa. :) Nyt olen kyllä supertyytyväinen hankintaan!




(ps. jos kiinnostaa nuo vanhat hääkengät, kokoa 40, niin pistä viestiä, ovat käyttämättömänä myynnissä!)

Kommentit

  1. Morsiamella on täysi oikeus muuttaa mieltään! Samalla ajatuksella lohduttaudun itsekin, kun pitäisi varmasti tehdä pian alustavia päätöksiä vaikkapa juhlien värimaailman suhteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! 😅 Joo, ei mitään oo kiveen lyöty, hankitut tavarat voi myydä eteenpäin jne, eli turha ottaa stessiä tämmösistä jutuista. :) Tsemppiä!:)

      Poista
  2. Molemmat ovat kauniit, mutta nuo Tamarikset on kyllä ihan super mukavat jalassa! Minullakin on useita Tamariksen kenkiä, ja niillä jaksaa kyllä tanssia vaikka koko yön. ☺️ Ja tottakai, morsian saa vaihtaa mielipidettä aina niin tahtoessaan. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyl molemmat tosi kauniit, joku saa noista mun vanhoista kyllä kauniit hääkengät ♥ Tamarikset on kyllä hirmuhyvät, tykkään kanssa! Ei paina eikä hierrä ja tosiaan - jaksaa tanssia vaikka koko yön (mikä on itelle ainakin tärkeää! :D).

      Poista
  3. Varmasti hyvä valinta nuo Tamarikset 😊 Mulla oli lentoemäntänä työskennellessä todella samanmalliset Tamarikset työkenkinä ja niillä jaksoi hyvin köpötellä pitkänkin työpäivän 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mullakin on aiemmat Tamarikset ja tuo merkki on kyllä niin hyvä ja mukava jalassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️