Visan vieraskynä: Jälkitunnelmat Love me do:sta

Tulipahan tehtyä Sanden kanssa reissu lauantaina Love me do -messuille messuilemaan. Alkutunnelmat ja odotukset olivat jännittyneen sekaiset. En ole aikaisemmin käynyt Kaapelitehtaalla, joka osaltaan vaikutti alkukuvaani messuista. Ympärillä pyöri niin tulevaa morsianta sekä kaasoja ja muita kiinnostuneita häistä. Tiesinpähän mille messuille olin saapunut.


Messujen teema näkyi ympärillä hyvin vaaleana häätavarana sekä yltiö innokkaina häätavaran/juhlatavaran myyjänä. Useille tämä tilaisuus on varmaan tärkeä markkinointi kanava, mutta uskoisin, että ujommille päällekäyvä myyntitapa voi olla hienoinen järkytys. Sisällöllisesti messuilla esiteltiin hyvinkin teemaan sopivasti laidasta laitaan tavaraa.





Henkilökohtaisesti lähdin hakemaan inspiraatiota hääsuunnitteluille sekä omalle tulevalle puvulleni. Oli erittäin mukava nähdä mitä kaikkea on mahdollista markkinoilta ostaa sekä mahdollisesti itse tehdä. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt puulle printattavat kortit, jotka olivat mielestäni uskomattoman hienoja. Harmi vain, ettei puu oikein sovi meidän teemaamme.



Saimme kuitenkin erittäin hyviä ideoita esimerkiksi korttien tekoon sekä yhden mahdollisen yrityksen, joka voisi tuottaa juuri sellaiset kortit jotka haluaisimme. Puvun suhteen messut herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tuntuu, että olen yhä enemmän pihalla mitä tulen pukemaan päälleni. Vaihtoehdot ovat kuitenkin messujen jälkeen hieman kaventuneet - en usko, että saketti olisi minulle se, mitä haluaisin pukea.





Tässä on mietteitäni messuilta. Oli silmiä avaava kokemus sulhollekkin.
Messuilla oli kuitenkin parasta olla Sanden kanssa yhdessä menossa <3

-Visa

Kommentit